On se hassua, miten aikakäsitys muuttuu. Jyväskylässä, kun myöhästyi bussista, joutui odottamaan 15-30min reitistä riippuen. Silloin otti päähän, mutta saattoi jäädä odottamaan seuraavaa. Tänään missasin metron muutamalla minuutilla, ja jouduin odottamaan seuraavaa 6 minuuttia. Se otti päähän, ja kyllä kesti kauan ennen kuin seuraava saapui. Voin vain kuvitella, miltä tuntuisi Jyväskylän julkinen liikenne tämän jälkeen. Jyväskylässä en kylläkään käyttänyt julkisia, vaan menini pyörällä.
En haluaisi täälläkään aina kulkea julkisilla, avan mieluiten pyörällä. Täällä on vain vaikeampaa saada koti sellaisesta paikasta, josta töihin/kouluun olisi pyöräiltävä matka. Ja en nyt tarkoita paria kilometriä, vaan jos nyt alle 10km olisi. Tällä hetkellä työmatka vaihtelee 13-26km välillä. Ei sitä talvella vaan lähde pyöräilemään, erityisesti kun auraustaso on hieman alhainen, ainakin verrattuna Jyväskylään. Oi niitä aikoja, ja ruoho on vihreämpää aina muualla kuin juuri täällä.
Täällä tietty pyörätien pätkä voi olla auraamatta aamulla puoli 8 aikaan, ja vaikka sitä kuinka ajattelisi, että no onneksi iltapäivällä neljän jälkeen on sitten aurattu, niin eipä olekaan. Ja vaikka tiedän, että auramiehillä on jotkut omat aurausalueensa, nini kyllä ärsyttää, kun taluttaa pyörää lumisohjossa, ja vieressä köröttelee auta-auto kohti omia alueitaan.
Varmasti on paljon aurattavaa, mutta on se väärin, kuinka vähän talvipyöräilyä arvostetaan. Ei siellä vaan pääse eteenpäin, jos tietä ei ole aurattu. Ja autotielle en kyllä nykyään vain uskalla kajota. Uskoisin, tai ainakin toivon, että on paljon sellaisia, jotka mielellään pyöräilisivät talvellakin, mutta ei sitä sitten viitsi, kun ei tiedä millaiset tiet odottavat. Talvella pyöräilleet varmasti tietävätkin, ja ehkäpä autolla ajavatkin osaavat kuvitella, kuinka pyöräily on lähes mahdotonta, ja joskus täysin mahdotonta, jos tie on täynnä lumimoskaa. Ja sitten taas toisaalta, kuinka helppoa olisikaan pyöräillä myös talvisin, jos tiet vain olisivat aurattuja. Autoilun arvostaminen on hieman jossain pyöräilyn ulottumattomissa.
Aion kyllä todella yrittää elää ilman autoa. Ja ihan hyvin on tähän asti mennyt. Ehkäpä hieman pitää miettiä aikatauluja etukäteen, mutta eiköhän se ole osa ihan peruselämää. Ei se oma elämä ole niin ihmeellistä, etteikö joustaa voisi.
Työmatkani vaihtelee päivästä riippuen. Välillä kuljen tätä metroreittiä+kahdella/yhdellä bussilla, ja loput kuljen pyörällä+kahdella junalla. Ja kunhan lumet sulavat, niin nuo loput päivät aion pyöräillä. Reilu 10km ei ole paha matka. Meneehän noissa matkoissa aikaa, mutta en kyllä autoon vaihtaisi. Yksi aamu bussissa istuessani laskin autoja, joissa istuu useampi kuin yksi ihminen. Turhauduin noin 25 kohdalla. Vastaan tuli kaksi autoa, joissa istui kaksi ihmistä.. Minne se yhdessä kulkeminen katoaa? Musitan, kun lapsena aina sovittiin, millä kyydillä mennään harrastuksiin ym.
Aikuisena pitää juuri nyt ilman joustoa päästä juuri tuonne nyt ja heti.
Kauhean vakavaksi ja yksinäiseksi menee tämä maailma. Ja aikaa ei saa missään nimessä hukata. Kyllähän minäkin autolla olisin paljon nopeammin töissä, mutta ei se ole sen arvoista. Voi sitä käyttää aikaa enemmän, ja kirjoittaa samalla vaikka blogia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti